perjantai 1. tammikuuta 2016

Tammikuun ensimmäinen

Heippa ja hyvää uutta vuotta! Tammikuun ensimmäinen päivä ja tuntuu ihan hirveän hurjalta, että on tammikuu ja kaiken lisäksi 2016. Mun uusivuosi kului ihanissa merkeissä, vietettiin Juuson ja hänen perheensä kanssa uutta vuotta Juuson kotona. Syötiin hyvin, ulkoiltiin, katsottiin jääkiekkoa ja elokuvia, ammuttiin raketteja ja vielä yöllä saunottiin Juuson kanssa. Niin yksinkertainen, mutta ihana uusivuosi. Mun uudet vuodet on aina olleet ihan hirveän tylsiä. Olen ollut kotona tekemättä mitään. Korkeintaan olen käynyt ulkona katselemassa raketteja ja syönyt sipsejä yksin katsoen jotain huonoa elokuvaa. Nyt uusi vuosi oli ihana ja sain viettään sen oman rakkaan seurassa. Ensi vuonna tähän aikaa olen jo täysi-ikäinen, joten uudenvuoden meno voi olla hieman railakkaampaa. Toivon silti, että seuraava uusivuosi olisi vähintään yhtä ihana kuin tämä.

09k

09j

09o

09y

09s

Päätin ottaa itseä niskasta kiinni ja tehdä uudenvuodenlupauksen, joka myös pitää. Aloitin karkkilakon, johon kuuluu myös limsan juominen. Aloin eräs päivä ajattelemaan sitä sokerin määrää, joka karkeista ja limsasta tulee. Otin siis haasteen vastaan ja olla 100 päivää ilman karkkia, suklaata ja minkäänlaista limsaa. Saa nähdä onnistunko tässä haasteessa, mutta olen niin varma, että onnistuessani sadan päivän kuluttua olo olisi niin paljon parempi ilman sitä hirveää määrää ylimääräistä ja turhaa sokeria. Uusi vuosi on alkanut kivoissa merkeissä, joten toivotaan vuoden etenevän yhtä mallikkaasti loppuun saakka!

09dd

 Onko teillä mitään uuden vuoden lupauksia, jotka tosissanne aijotte pitää?

24 kommenttia:

  1. Pitää huolta rakkaimmistaan ja pitää itsestään huolta :)

    VastaaPoista
  2. Itse pyöristyin mahasta joskus syysloman aikoihin, eikä jaksanut enää käydä lenkeillä, urheilla ja saati sitten tanssia. Sitten alkoi myös väsymys ja lihominen. En enää pukeutunut hyvin, ihan vain lokarit ja löysä paita. Nyt täksi vuodeksi aijon saada mahan pois, että nuo 60€ farkut menevät jalkaan taas :D (Siis ilman että joudun joka ruuan jälkeen aukaisemaan napin ja vetoketjun)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, itsellä olisi myös tarkoituksena vähän painoa pois niin voisi hyvällä omalla tunnolla käyttää kaikkia vaatteita! :D

      Poista
  3. Ihana tää sun blogin tausta! :) Ja ihanaa uutta vuotta sulle!

    http://matildanieminenmusic.blogspot.se/

    VastaaPoista
  4. Toi sokerin vähentäminen on tosi hyvä idea! Ite en tehnyt ns. uuden vuoden lupausta vaan enemmänkin tavotteita, että jätän maitotuotteet pois kokonaan ja lihatuotteiden käyttöö vähennän! :) Ootte poikaystäväs kans todella sulonen pari!

    http://notttwice.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itselläkin on sokerilakon lisäksi tullut kuvioihin veden juonnin lisääminen ja juurikin maitotuotteiden vähentäminen! Olen aina ollut niin huono juomaan vettä ja maitoa sen sijaan kulunut päivässä purkillinen :-D

      Poista
    2. Ja me Juuson kanssa kiitetään! :)

      Poista
  5. Mun tavoite on olla paremmassa kunnossa psyykkisesti! :-) Ihania rakettikuvia btw!

    VastaaPoista
  6. Wow mitä rakettikuvia oot saanut räpsittyä!
    Mäkin ajattelin vähentää sokeria ja muutenkin kaikkea epäterveellistä, mutta en ehkä ihan totaalista kieltoa itselleni heti alkuun aseta. Myönnän nimittäin olevani niin pahassa sokerikoukussa, että repsahdus toisi ongelman kaksinkertaisena takaisin.. :-D Tsemppiä kuitenkin sulle 100 päivän haasteeseen - ehkä mäkin vielä joskus! :-)

    minttusblog.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänks! Ajattelin olla kerrankin ankara ja alkaa totaalilakkoon heti alusta. Pitää tälläisen sokerihiiren joskus koettaa rajojaan ja ei tämä helppoa tule olemaan, mutta pakko tähän on joskus pystyä :-D

      Poista
  7. Itsellä on joka vuosi paljon tavoitteita ja lupauksia joista kuitenkaan moni ei toteudu. Tänä vuonna ainakin yks tavoite on blogiin panostaminen, ja toivon kyllä tosi paljon että se onnistuisi! :)
    http://venlamonika.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama homma täälä, aina lupailen kaikkea mutta koskaan lupaukset ei pidä. Yritän itsekin panostaa ihan täysillä blogiin <3!

      Poista
  8. Karkeista en ole koskaan osannut päästä eroon, mutta limpparin juomisen kun päätti lopettaa niin se oli yllättävän helppoa! :D Hienoja kuvia oot ilotulituksista saanut. :)

    http://blogbytinka.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Itse en oikeastaan muulloin juo limsaa kuin Juuson kanssa, joten sen pois jättäminen ei ole ongelma eikä mikään. Tosin suklaan ja karkkien kanssa tulee olemaan sellainen taistelu, mutta sadan päivän päästä aijon syödä molempia niiiin paljon ja luvan kanssa jos nyt tässä lakossa onnistun! :D

      Poista
  9. Vähänkö oot onnistunu hyvin noissa kuvissa :) Ja tykkään tästä ulkoasusta ihan ylipaljon!!

    http://walkingarounded.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  10. Hui tuo karkkilakko! :D ite en kykene olemaan viikkoakaan syömättä herkkuja, hahah. Kiva jos jollain itsekuri pitää! :) ihana ulkoasu sun blogilla! Hyvää uutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha ei mulla koskaan ennen ole karkkilakot onnistuneet viikkoa tai kahta pidempään, mutta nyt aijon onnistua! :D Kiitos ja sitä samaa sinulle!

      Poista
  11. Mullakin aina on uudenvuodenjuhlinta sujunut aika rauhallisesti, joten et oo ainoa! :) Munkin yksi lupauksista on vähentää sokeria! Ei tosin yhtä radikaalisti kun sun karkkilakko, haha. Uskon, että onnistut kun vaan haluaa mutta aikamoinen lupaus kyllä, wau :D

    http://riikkamaria.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pakko joskus päästä tästä kauheasta sokeriaddiktiosta eroon ja yritetään nyt ihan kunnolla ja koetellaan itseä :-D

      Poista
  12. Aivan upeita raketti-kuvia! <3 Koti-postauksesi jonka linkkasit blogiini oli kiva ja sain sieltä jotain pientä ideoitavaksi omaan uuteen kotiini, kiitos siis siitä! ;-)

    VastaaPoista