perjantai 15. tammikuuta 2016

Farkkuja ja hiusten hemmottelua

Moi! Mulla on jäänyt jonkin verran uusia vaatteita ja kosmetiikkaa esittelemättä teille tänne blogin puolelle, joten perjantai on hyvä päivä ottaa esille niistä muutama. Mulla ei ole koskaan ollut oikein paljon farkkuja ja joulualennukset olivat oivaa aikaa hamstrata niitä vaatekaappiin. Tilastin H&M:ltä kahdet farkut, toiset korkeavyötäröiset ja toiset normaalilla vyötäröllä olevat. Etenkin noihin tumman sinisiin farkkuihin rakastuin erityisen paljon, sillä ne ovat todella, korostan todella mukavat jalassa! Ei purista mistään, joustaa sopivasti ja mukailee muotoja!

13k

Korkeavyötäröiset farkut on todella kivannäköiset jalassa, mutta ei kuitenkaan niin mukavat päällä kuin yllä mainitsemani farkut. Farkuissa on pelkkä nappisepalus, ei vetoketjua ollenkaan joka on mielestäni vähän hassua. Olen aina tottunut käyttämään farkkuja joissa on napin lisäksi vetoketju. No, ainakaan ei tarvitse pelätä vetoketjun rikkoutumista.

13ä

13e

Tehtiin kaverini kanssa vaihtokaupat ja sain häneltä vastalahjaksi kauan himoitsemani viininpunaiset farkut. Tykästyin noihin myös ihan hirveästi, sillä nekin ovat jalassa todella mukavat ja hyvännäköiset. Kaiken krunaa nilkoissa olevat vetoketjut, jotka tuovat kivaa lisää jo valmiiksi kivoihin farkkuihin. 

13fd

13ö

Hiuksillekkin olen ostanut jotain hemmottelua, nimittäin L´oreal Elvitalin extraordinary oil -hoitoaineen. Ajattelin ostaa samalla reissulla myös saman sarjan shampoon, mutta tämän hetkinen shampooni on öljyshampoo joten jätin shampoon vielä hetkeksi kauppaan. En ole vielä ainakaan huomannut suuria muutoksia hiuksissani kyseisen hoitoaineen käytön myötä, mutta toivon syvästi tämän hoitoaineen olevan pätevä tuote. Kaikki aikaisemmat kokeilemani hoitoaineet ja öljysuihkeet ovat olleet pelkkää rahan haaskausta. Hiukset kyllä tuoksuvat ihan taivaallisilta hoitoaineen pesun jälkeen sekä hiuksista tulee ainakin hetkellisesti todella pehmeät ja kiiltävät. Kuivat hiukseni ovat edelleen, joten siihen tämäkään hoitoaine ei ole vielä tepsinyt.

13t

Oletteko te ostaneet itsellenne mitään kivaa viime aikoina?

13 kommenttia:

  1. Oi että mitä farkkuja, varsinkin nuo viininpunaiset yksilöt... ♥ Mun viimeisin ihana ostos on varmaan tuo Nivean pearl & beauty-dödö! Aivan ihana huumaava tuoksu! Pieni arkinen asia, mutta tuo hyvän mielen. :D

    http://pirstaloitunut.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thih, itsekin tykkään noista viininpunaisista tosi paljon! :) Monet arkiset asiat tuo kyllä hyvän mielen :)

      Poista
  2. Ompas kivoja löytöjä! :) Mie oon löytäny itselleni Niken Zoom pegasus kengät, jotka on tulossa postissa! :) ihan innoissani odotan niiden saapumista, kun niin harvon tilailen!

    http://eemmaot.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ihan perus aina, että odottaa jotain tilaamansa pakettia kuin kuuta nousevaa ;D

      Poista
  3. Ihania kaikki, mutta etenkin nuo korkeavyötäröiset😍 ! Ihana blogi muutenkin :--)!
    Http://kameranitakana.blogspot.fi

    VastaaPoista
  4. Ihania farkkuja, varsinkin nuo punaiset! Itse en ole ostellut oikein mitään viime aikoina :p Muuten, tosi kaunis ulkoasu blogilla :)

    VastaaPoista
  5. Ihanat farkut! Mä oon kanssa vihdoin saanut kaappiin useammatkin farkut, mutta viihdyn harmikseni suurimmaksi osaksi vaan mustissa, joten muut ovat vähän tyhjänpanttina.
    http://longwayhomeronja.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mä tykkäisin kans pitää mustia farkkuja, mutta silti en omista tällä hetkellä yksiäkään sellaisia :D Seuraavaksi pitäisi varmaan ostaa mustat farkut!

      Poista
  6. Ihana blogi sulla!
    http://pinjansilmin.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  7. Ihanat noi punaiset housut !! :)

    http://kiiainnanmaa.blogspot.fi/

    VastaaPoista