Näytetään tekstit, joissa on tunniste Muoti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Muoti. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 20. heinäkuuta 2016

Summer outfit

Aurinkoista keskiviikkoa kaikille! Tänään on ollut pitkästä aikaan lämmin ja aurinkoinen päivä, joten lähdettiin Niinan kanssa päivällä rannalle nauttimaan auringosta. Räpsittiin musta parit kuvat ja kuvissa mulla onkin päällä mun uusi rakkaus, jota en ole teille vielä esitellytkään. Tilasin Gina Tricotilta tuollaisen 'poolokauluksisen' topin ja olen ihan rakastunut siihen. Voisin pitää sitä päälläni jatkuvasti. Kuvissa näkyvä laukku on myös jäänyt esittelemättä ja sen ostin kirpparilta jokin aika sitten parilla hassulla eurolla. Itseasiassa päälläni oleva hame ja balleriinatkin olen kirppikseltä ostanut :-D Käveltiin Niinan kanssa kylille pyöräilyn sijaan ja voin sanoa, että toista kertaa en balleriinoja kävelykengikseni ota. Kotiin päästyämme jalat oli niin rakoilla ja hankautumia täynnä että itku melkein pääsi :-D
 
ke3

ke1

ke4

ke5

Muuttohommatkin etenee omalla painollaan ja viikon päästä olisikin jo muutto. Mulla on edessä ihan hirveästi isoja asioita kuten 24.7 täytän 18 vuotta, ensi viikon keskiviikkona on inssi ja inssistä seuraavana päivänä onkin muutto. Kamalan paljon uusia tuulia puhaltaa, mutta ehkä annan niiden vain viedä mukana ja katsoa miten tässä käy. Jokaisesta noista kolmesta asiasta olen kyllä enemmänkin kuin innoissani! 

Mitä olette mieltä noista 'poolokauluksisista' paidoista? Omaan silmääni ne näyttää kyllä tosi kivoilta! Ihanaa viikkoa kaikille <3

torstai 30. kesäkuuta 2016

Basic outfit

Moikka! Olen niin laiska postailemaan nykyään, että jopa ihan hävettää. Näin olen todennut kymmenessä edellisessäkin postauksessa. Suunnitteilla on ollut monenlaista videota, mutta en vain ole saanut itseäni otettua niskasta kiinni ja kuvattua videoa purkkiin, joten sen myötä postailukin on kokonaan taas hiipunut. Asukuvia on sen verran helppo käydä napsimassa, joten edes näitä asupostauksia jaksan teille toteuttaa. Tänään kirmattiin Lauran kanssa ottamaan kuvia ennen lähestyvää ukonilmaa ja juuri ja juuri ehdittiin toisistamme kuvia räpsiä ennenkuin ukkonen alkoikin uhitella. Ylläni olevat vaatteet on kaikki kirpparilta peräisin ja pitkään aikaan en ole tehnyt näitä Kirpputorin aarteet -postauksia. Tässä samalla tulee nämäkin aarteet esille, vaikka osan näistä olen ostanutkin ajat sitten. Tykkään ihan hirveästi tuosta neuletakista, sillä se on todella ohut ja juuri sopiva tälläisiin kesäkeleihin auringon suojaksi. Kaikki kuvat ovat vähän samankaltaisia, mutta ei anneta sen häiritä!

ku4

ku3

ku5

ku2

Mulla on ollut ihan hirveää mylläkkää elämä viime aikoina. Uusia ovia ja mahdollisuuksia avautunut sieltä ja täältä ja nyt ollaankin jo Juuson kanssa muuttamassa yhteen. Löydettiin oikein kiva yksiö, johon ihastuttiin molemmat täysin. Arvottiin tuon yksiön ja erään kaksion välillä, mutta päädyttiin kyseiseen yksiöön, sillä se oli oikeasti todella siisti ja viihtyisä, vaikka olikin aika pieni. Tuntuu ihan hullulta, että ollaan oikeasti jo edetty näin pitkälle, että meillä on vuokrasopimusta vaille oma yhteinen koti. Tästä asunnosta ja muuttamisesta postaan varmasti jatkossakin ja asian edettyäkin! Muutenkin asiat ovat lähteneet rullaamaan kuin itsestään. Autokoulun loppu ja 18-vuotissynttärit häämöttää jo nurkan takana ja töissä olen saanut käydä enemmän kuin tarpeeksi, josta olen ihan hirveän iloinen, että olen saanut noin paljon työvuoroja tehtäväkseni! Oon tällä hetkellä vaan niin innoissani ja täpinöissä näistä uusista jutuista, että en millään malttaisi odottaa mitään näistä! 

maanantai 20. kesäkuuta 2016

New love

Otsikko on hyvin harhaanjohtava ja ei, tämä postaus ei käsittele uutta poikaystävää. Haha, edelleen ollaa Juuson kanssa yhdessä ja hyvin pyyhkii. Vaan ostin tänään kirppikseltä uuden paidan, johon ihastuin ihan silmittömästi. Olen viime aikoina tykästynyt ihan hirveästi raidalliseen kuosiin ja tänään sopivasti silmääni pisti kirpputorin viimeisen pöydän henkarissa roikkuva paita. Silmäilin sitä hetken ja heitin koriin. Hintaa tällä ihanuudella oli vain kolme euroa ja paita on Vilan paita sekä kaiken lisäksi paita oli ihan kuin uusi. Niskassa on kiva vetoketju koristamassa muuten aika yksinkertaista paitaa. Kuvissa näkyvät Niken kengätkin ostin jokunen aika sitten samaiselta kirppikseltä. Aidot Niket ne tuskin on, sillä hintaa niillä oli vain 1,50€, mutta omasta mielestä kengät oli tosi kivannäköiset sekä aivan kuin uudet nekin. Nythän ne ovat jo ihan kuluneet, joten sen tarkempia kuvia niistä en kuvauttanut, sillä ne eivät olisi päässeet enään oikeuksiinsa.

Käytiin Lauran kanssa heti kotiin tultuani kuvailemassa parit kuvat, sillä muistin, että blogissakaan ei ole ollut piiiiiitkiin aikoihin asukuvia. Ja tässä näette päivän saaliin, olkaa hyvä.


asu3

asu1

asu4

asu5

asu7

asu9

Tuo sillalla otettu kuva on mun mielestä ihanan kesäinen, mutta harmikseni kaikki muut sillalla otetut kuvat olivat hieman epäonnistuneet aina jollakin tapaa, joten tuon yhden vain kelpuutin tänne blogin puolelle teidänkin nähtäväksi. Pitää käydä joku aurinkoinen päivä räpsimässä lisää kuvia, josko ne sitten onnistuisivat paremmin! 
Mulla on tämä ja huominen vapaata ja keskiviikoksi menen taas töihin. Olen oikeasti niin hyvin viihtynyt tuolla töissä, että olisin siellä mielummin kuin kotona. Toki raskaitakin päiviä on esimerkiksi lauantaina olin 12-21 töissä ja voitte vaan kuvitella, että miten väsynyt tuon päivän jälkeen olin. Juhannuksenkin olen kokonaan töissä, mutta itseasiassa ei harmita ollenkaan, sillä tiedän että suunnitelmista huolimatta en olisi juhannuksena mitään kotona/Juusolla oloa ihmeellisempää tehnyt. Onko teillä mieluisia kesätyöpaikkoja? 

Mutta hei, lähden leikkaamaan nurmikon ja olen sillä tavoin iskälle mieliksi kun ajattelin, että hän kävisi viemässä mut Juusolle illalla ja jotain kai sen eteen on tehtävä, että isi mua alkaisi kuskailemaan.. :-D Oikein kivaa viikkoa kaikille <3

perjantai 13. toukokuuta 2016

Striped dress

Kävin eilen pitkästä aikaan kirpparilla ja näin kesän lähestyessä siellä oli ihan hirveästi erilaisia kesähepeneitä myynnissä. Mun silmän pisti eräässä henkarissa roikkuva sinivalkoinen mekko. Ihastuin siihen heti ja tutkin sitä lähempää, harmikseni huomasin mekon koon olevan xs. Ajattelin, että xs olisi mulle aivan liian pieni ja jätin mekon paikoilleen. Kierrosta jatkaessani mekko kummitteli päässäni ja päätin palata hakemaan sen kaiken varalta sovitettavaksi, jos mekko kuitenkin mahtuisi päälleni, sillä mekko oli vyötäröltä todella joustava. Kipitin sovituskoppiin kyseisen mekon ja parin muun vaatteen kanssa ja olin itkeä onnesta kun mekko mahtuikin ylleni! Mekko olisi ihan täydellinen kuumille kesäpäiville päälle pantavaksi. Suorinta tietä kurvasin mekon ja balleriinojen kanssa kassan kautta kotiin. Aurinkoisen kelin kunniaksi käytiin samana iltana kavereiden kanssa kuvailemassa ja päätin kuvauttaa mekon ja balleriinat teille heti. Balleriinat unohtui kuvata lähempää ihan täysin, mutta ne on oikein kiva mustat balleriinat, joissa on ns. 'heinästä' tehty köynnös reunoilla ja varpaiden päällä pieni rusetti. 

En tiedä, että mikä mut tossa mekossa sai siihen ihastumaan, mutta kuvittelin jo itseni tuohon mekkoon siellä kirpparin käytävällä ja haaveilin kuumasta kesäpäivästä rannalla tuo mekko päällä. Eihän tuo mitenkään erikoinen ole, mutta jotain maagista siinä on :-D


as7

as5

as2

as1

as6

as9

Onhan toi mekko vähän ehkä tylsä, mutta sitä saa varmasti piristettyä erilaisilla asusteilla! Mekkoa on kätevä lyhentääkin, jos tahtoo reisillekin aurinkoa, sillä vyötäröllö olevan kuminauhan alle saa ihan huomaamattomasti taitettua mekkoa piiloon. Mitä te olette mieltä mekosta? Oletteko tekin tehneet heräteostoksia kesää koskien? Ihanaa viikonloppua kaikille <3

keskiviikko 27. huhtikuuta 2016

Favorite clothes in my wardrobe

Välillä on niin hirveän vaikeaa keksiä aiheita postauksiin ja pää lyö ihan tyhjää. Onneksi on olemassa muita ihania blogaajia, joiden blogeista löytää myös inspiraatiota omaan blogiin. Tänään muun muassa kävi näin, sillä koko aamun pähkäilin, että mitä teille postaan. Itse asiassa mulla on koko ajan monta ideaa päässä, mutta olen niin laiska niiden toteuttamisessa. Kuvasin teille koko aamun erästä videota, joka oli tarkoitus teille tänään julkaista, mutta olin kuvannut vahingossa koko videon nopeutetulla kuvauksella, joten kymmenen minuutin video kesti kokonaisuudessaan puoli minuuttia :-D En jaksanut alkaa värkkäämään videon parissa uudelleen, joten sen kuvaan ja julkaisen teille joskus toisten. Löysin toisen kivan idean erään tytön blogista, jota lähdin heti toteuttamaan. Keräsin sylillisen vaatteita kaapista ja mars kuvaamaan. Elikkä esittelen teille mun lemppari vaatteita! 

En ole koskaan seurannut muotia taikka pukeutunut juuri sillä hetkellä muodissa olevien vaatteiden mukaan. Olen pukenut päälleni aina sen vaatteen, joka näyttää mun mielestä kivalta. Pukeudun mun oman muodin mukaan. Parasta tässä postauksessa on se, että nyt huomaan vasta kuinka paljon käyn kirpputoreilla sillä voin sanoa, että kaikki vaatteet viinipunaisia farkkuja lukuunottamatta on ostettu kirppiksiltä! Itse asiassa viininpunaiset farkutkin on kaverilta ostetut, joten kierrätys kunniaan!

v2

Rakastan erilaisia röyhelöitä ja pitsejä vaatteissa ja tämä persikan värinen toppi pisti mun silmään kirpparilla aikoja sitten. Mulla oli ennestään samanlainen röyhelöpaita, mutta t-paitana ja väriltään valkoisena. Pakkohan tuokin toppi oli kirppikseltä kotiuttaa t-paidan kaveriksi. Toi on mun yks ehdoton lemppari toppi ja väri on ihanan lempeä.


v1

Tää toppi nousi mun suosikiksi kun tämän ostin! Ensin olin vähän epävarma, mutta parin käytön jälkeen olisin voinut käyttää tuota vaikka joka päivä! Tuossa topissa yksi kiva yksityiskohta on, että selän kangas on tuollaista ohutta läpinäkyvää kangasta, haha en muista sen kankaan oikeaa nimeä :-D.
Kyseinen toppi on niin helppo ja vaivaton yhdistellä muihin vaatteisiin, että tämä paita on varsinkin kiireisten aamujen paita, kun ei ehdi tarkasti päivän asukokonaisuutta miettimään!

v7

Kuten ehkä paidan ryppyisyydestä huomaatte, tämä kietaisupaita on mulla todella paljon käytössä, eikä aikaa silittämiselle jää. Löysin tämän paidan ihan vahingossa kirpparin sotkuisimmasta pöydästä. Yleensä en edes viiti kaivella pöytiä, jotka pursuavat joka suuntaan vaatteita ja tavaroita, mutta tylsyyteeni kaivelin pöytää hetken. Tämä rakkaus tuli vastaan ja olin niin onnellinen, että jäin kaivelemaan sitä hyllyä!

v4

Mun lemppari farkut näkyvät tiivistetysti tässä kuvassa. Oon pitkään himoinnut tuollaisia vetoketjufarkkuja ja kirppikseltä nekin löysin jokin aika sitten! Ei ne ihan uudenveroiset ole, mutta mulle kelpaavat täydellisesti! Oon aina myös halunnut viininpunaisia farkkuja, mutta koskaan en niitä uutena raaskinut ostaa, sillä hintaa niillä oli aina vähintään parikymppiä. Mun kaveri sitten eräänä päivänä tahtoi luopua omistaan ja möi ne mulle vitosella! Oi että olin iloinen! Oon ihan rakastunut niihin ja haaruksista pikkuhiljaa huomaa niiden olleen mun lemppari farkut, sillä sinne on ilmestynyt jo reikä, hehe :-D Silti mä niitä vielä käytän ja käytän varmaan niin kauan, että se reikä on kasvanut pään kokoiseksi!

v6

Tämä atsteekkikuvioinen pitkähihainen valloitti mun sydämen ihan täysin. En tiedä mikä siinä niin veti puoleensa, mutta kirppikseltä kotiin saatuani se on ollut useasti mun käytössä! Lähes joka koneellisessa pyykkiä vilahtaa tämä paita ja heti sen kuivuttua puen sen päälleni! Tää paita on vaan niin mukava päällä.

v11

Ainoana neuleiden ja neuletakkien edustajana esiintyy tämäm alunperin Gina tricotilta ostettu nappineuletakki. Tämäkin on ihan perus neuletakki, mutta jotenkin tykkään tästä ihan erityisen paljon. Tämä on todella rento ja mukava päällä, sekä rakastan sitä, että neuletakeissa on taskut. Tässä on pienet ja söpöt taskut etupuolella, joihin on niin kätevä laittaa puhelin pois kädestä pyörimästä!

v8

v9

Tämä 'jakkutakki' on lähes viikoittain mun käytössä ja tykkään käyttää tätä aina auki! Tämä takki on myös helppo yhditellä muihin vaatteisiin ja kaiken lisäksi tämä on tosi nätti päällä. Rakastan tuossa takissa noita olkapään nahkapaikkoja ja ne tekee tuosta takista ihan spesiaalin.

v12

Oon alkanut viime aikoina tykästymään erilaisiin hapsuhuiveihin ja kotona mulla niitä onkin jo melkoinen kasa. Nämä kaksi huivia ovat silti mun lempparit ja ne ovatkin kovassa käytössä niin ulkona kuin sisälläkin.

v13

Mulla on ihan vain parit kengät ja nämä korkkarit ovat mun rakkaudet Sveojen lisäksi. Noilla kengillä on helppo kävellä paksun koron ansiosta ja mustat kengät sopii aina kaikkien vaatteiden kanssa! Mokkakuosi on vielä mun mieleen, vaikkakin sateella mokka on taas ikävä kun se kastuu.

Mitä olitte mieltä tälläisestä postauksesta? Millaisia lempparivaatteita teidän vaatekaapeista löytyy? Onko teidänkin vaatteet kirpparilta ostettu?

keskiviikko 16. maaliskuuta 2016

Kirpputorin aarteet #6 - Persikkainen röyhelötoppi

Aurinkoista keskiviikkoa kaikille! Niina kävi kuvailemassa mua taas toissapäivänä ja jälleen tämänkin postauksen asu on kenkiä lukuunottamatta kirpparilta peräisin! Oon ihan rakastunut tohon persikan väriseen röyhelötoppiin! Se sopii niin hyvin valkoisten vaatteiden kanssa, että mun valkoiset farkut ja itse toppi taitaa kulua puhki, kun olen viime aikoina käyttänyt niitä niin ahkerasti! :-D Tuosta asusta tulee ainakin omasta mielestä niin kesäinen olo, että ei enää edes malta pysyä housuissaan kun odottaa ihania kesäiltoja, että saa pukeutua juuri tuohon samaan asuun ja lähteä kaupungille!

1g

1t

1r

1

1o

1d

Tuon neuletakin löysin ihan vasta ja tykkään tuosta kovasti, mutta samalla vihaan sitä. En osaa päättää, että tykkäänkö noista lepakkohihoista vai vihaanko niitä. Välillä ne on ihan kivat, mutta takkia päälle laittaessa tekisi mieli repiä nuo hihat kokonaan pois :-D Muuten tuo neuletakki on oikein kiva ja ollut viime ajat kovassa käytössä! Sveoja olen jo pari kertaa ulkoiluttanut, mutta eilen käytin koiria lenkillä kuraisilla teillä ja hetihän ne oli myös sen näköiset, että niillä oli lenkillä käyty joten heitin mussukat pesukoneen kautta kenkähyllylle odottamaan kuivia teitä! Ihanaa kun ulkona on niin keväiset ja lämpimät kelit nyt! Pakko nauttia ihan antaumuksella kun kumminkin tulee vielä jossain vaiheessa takatalvi.. Taidankin itse asiassa nyt lähteä kuistille nauttimaan auringosta ja toivon kovasti, että sillä aikaa olette kertoneet mulle, että mitä mieltä te olette tästä mun asusta! 

sunnuntai 13. maaliskuuta 2016

Kirpputorin aarteet #5 - Black and grey

Heippa! Ennen töihin lähtöä tulin jakamaan teille mun perjantaiset asukuvat ja samalla näätte mun viimeaikaisia kirppislöytöjä, sillä mun koko asu on kirpparilta peräisin kenkiä lukuunottamatta! Oon ihan koukuttunut kirppistelyyn ja oikeastaan yli puolet mun vaatekaapista on peräisin kirpparilta. Joka kerta kun käyn kirpparilla löydän sieltä jotain kivaa ja mieluista. 

asu1

asu2

asu4

asu3

asu6

Tykkään tuosta asusta itse tosi paljon! Rento ja passaa niin kouluun kuin kotiinkin. Oon ihan rakastunut erilaisiin hapsuhuiveihin ja nyt mun kokoelmassa on jo kolme ihanaa hapsuhuivia kun tuon mustan huivin löysin Ukon kulmasta vain kahdella eurolla! Mustia farkkuja mulla ei ole ollut miesmuistiin ja viimeisimmällä kirppiskierroksellani bongasin ihan uudenveroiset farkut ja kaiken lisäksi ihan täysin mun kokoiset! Olin niin onnellinen, että vihdoin sain mustat farkut!
Tein eilen muuten uuden bannerin, mitä olette mieltä? Piti tehdä uusi, sillä vanhassa bannerissa oli niin vanhoja kuviakin että oli jo uuden aika! Omasta mielestä tuli kyllä ihan kiva, vaikka omaa naamaa onkin ehkä hitusen liikaa :-D. Hyvää alkavaa viikkoa kaikille! <3

perjantai 15. tammikuuta 2016

Farkkuja ja hiusten hemmottelua

Moi! Mulla on jäänyt jonkin verran uusia vaatteita ja kosmetiikkaa esittelemättä teille tänne blogin puolelle, joten perjantai on hyvä päivä ottaa esille niistä muutama. Mulla ei ole koskaan ollut oikein paljon farkkuja ja joulualennukset olivat oivaa aikaa hamstrata niitä vaatekaappiin. Tilastin H&M:ltä kahdet farkut, toiset korkeavyötäröiset ja toiset normaalilla vyötäröllä olevat. Etenkin noihin tumman sinisiin farkkuihin rakastuin erityisen paljon, sillä ne ovat todella, korostan todella mukavat jalassa! Ei purista mistään, joustaa sopivasti ja mukailee muotoja!

13k

Korkeavyötäröiset farkut on todella kivannäköiset jalassa, mutta ei kuitenkaan niin mukavat päällä kuin yllä mainitsemani farkut. Farkuissa on pelkkä nappisepalus, ei vetoketjua ollenkaan joka on mielestäni vähän hassua. Olen aina tottunut käyttämään farkkuja joissa on napin lisäksi vetoketju. No, ainakaan ei tarvitse pelätä vetoketjun rikkoutumista.

13ä

13e

Tehtiin kaverini kanssa vaihtokaupat ja sain häneltä vastalahjaksi kauan himoitsemani viininpunaiset farkut. Tykästyin noihin myös ihan hirveästi, sillä nekin ovat jalassa todella mukavat ja hyvännäköiset. Kaiken krunaa nilkoissa olevat vetoketjut, jotka tuovat kivaa lisää jo valmiiksi kivoihin farkkuihin. 

13fd

13ö

Hiuksillekkin olen ostanut jotain hemmottelua, nimittäin L´oreal Elvitalin extraordinary oil -hoitoaineen. Ajattelin ostaa samalla reissulla myös saman sarjan shampoon, mutta tämän hetkinen shampooni on öljyshampoo joten jätin shampoon vielä hetkeksi kauppaan. En ole vielä ainakaan huomannut suuria muutoksia hiuksissani kyseisen hoitoaineen käytön myötä, mutta toivon syvästi tämän hoitoaineen olevan pätevä tuote. Kaikki aikaisemmat kokeilemani hoitoaineet ja öljysuihkeet ovat olleet pelkkää rahan haaskausta. Hiukset kyllä tuoksuvat ihan taivaallisilta hoitoaineen pesun jälkeen sekä hiuksista tulee ainakin hetkellisesti todella pehmeät ja kiiltävät. Kuivat hiukseni ovat edelleen, joten siihen tämäkään hoitoaine ei ole vielä tepsinyt.

13t

Oletteko te ostaneet itsellenne mitään kivaa viime aikoina?