Näytetään tekstit, joissa on tunniste New things. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste New things. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 20. heinäkuuta 2016

Summer outfit

Aurinkoista keskiviikkoa kaikille! Tänään on ollut pitkästä aikaan lämmin ja aurinkoinen päivä, joten lähdettiin Niinan kanssa päivällä rannalle nauttimaan auringosta. Räpsittiin musta parit kuvat ja kuvissa mulla onkin päällä mun uusi rakkaus, jota en ole teille vielä esitellytkään. Tilasin Gina Tricotilta tuollaisen 'poolokauluksisen' topin ja olen ihan rakastunut siihen. Voisin pitää sitä päälläni jatkuvasti. Kuvissa näkyvä laukku on myös jäänyt esittelemättä ja sen ostin kirpparilta jokin aika sitten parilla hassulla eurolla. Itseasiassa päälläni oleva hame ja balleriinatkin olen kirppikseltä ostanut :-D Käveltiin Niinan kanssa kylille pyöräilyn sijaan ja voin sanoa, että toista kertaa en balleriinoja kävelykengikseni ota. Kotiin päästyämme jalat oli niin rakoilla ja hankautumia täynnä että itku melkein pääsi :-D
 
ke3

ke1

ke4

ke5

Muuttohommatkin etenee omalla painollaan ja viikon päästä olisikin jo muutto. Mulla on edessä ihan hirveästi isoja asioita kuten 24.7 täytän 18 vuotta, ensi viikon keskiviikkona on inssi ja inssistä seuraavana päivänä onkin muutto. Kamalan paljon uusia tuulia puhaltaa, mutta ehkä annan niiden vain viedä mukana ja katsoa miten tässä käy. Jokaisesta noista kolmesta asiasta olen kyllä enemmänkin kuin innoissani! 

Mitä olette mieltä noista 'poolokauluksisista' paidoista? Omaan silmääni ne näyttää kyllä tosi kivoilta! Ihanaa viikkoa kaikille <3

sunnuntai 17. heinäkuuta 2016

Uusia hankintoja muuton lähestyessä

Heippa! Lupasin teille pari postausta sitten tulla esittelemään mun Jotexin paketin sisällön sekä sohvan kun se olisi saapunut. Sohva käytiin eilen iskän kanssa hakemassa Maskusta ja vietiin kämpille ja koottiin. Sohva oli kyllä juuri sitä mitä odotinkin, pieni ja sivä. Juuri sopiva mulle ja Juusolle. Ostamani matto sekä torkkupeitto ja koristetyyny sopi loistavasti sohvan kanssa ja en oikeasti malta oottaa, että pääsen sisustamaan asunnon loppuun sekä viemään loput kalusteet ja tavarat. Tuon asunnon paras on ehdottomasti sen valoisat tilat!

k11

k1
Jo ekassakin kuvassa näkyvät viltin ja peiton tilasin Jotexin alennuksista ja hintaa niillä oli yhteensä vain kuuden euron verran muistaakseni. Viltti on toiselta puolelta ihanan pehmeää 'pörrökarvaa' ja viltti on päällä ihanan lämmin. Tuon täkin alla kelpaa köllötellä pimeinä syysiltoina!

k2
Jotexilta tuli tilattua myös pussilakanasettejä ja tilasin kahdenlaisia: vasemmanpuoleiset tuollaiset kiekurakuvioiset ja sitten keskellä olevat lakanat ovat siis toiselta puolelta tuollaista tähtikuosia ja toiselta puolelta oikeassa reunassa näkyvää raitakuosia. Molempien pussilakanasettien mukana tuli kaksi pussilakanaa sekä toiseen settiin sisältyi kaksi tyynynpäällistä ja toiseen sisältyi neljä tyynynpäällistä. Hintakaan näillä seteillä ei todellakaan ollut kovat! Tuo kiekurasetti oli tarjouksessa 11 euroa ja tuo suurempi setti oli jotain 40 euron luokkaa oikeasti mutta uutena asiakkaana sain -40% alennuksen, joten hintaa jäi jotain reilu 20 euroa.

k3
Pitäähän ikkunoihin olla verhotkin ja samaisessa paketissa näiden muiden kanssa tuli kahdet verhot. Hyvää kuvaahan näistä ei saa, kun ikkunaan en ole niitä vielä viitsinyt laittaa, mutta otan niistä varmasti paremmat kuvat sitten muuton jälkeen kun olen ne ikkunaan laittanut! Verhot ovat tuollaiset niin sanotut solmimisnauhaverhot, eli verhot ripustetaan tankoon solmimalla nuo narut lenkeiksi. Omasta mielestä kiva lisä muuten normaaleihin yksivärisiin verhoihin.

k4
Keittiön ikkunaan tilasin verhojen sijasta pelkän kappaverhon. Äitin mielestä oli huono yhdistelmä, että sijoittaa lieden ja pitkät hulmuavat verhot lähekkäin, joten parempi oli ostaa kappa, joka ei ainakaan liehu vaarallisesti hellan vierellä. Meidän kodin sisustuksen sävyt varmaan ensimmäisten kuvien perusteella jo voitte hahmottaa ja siksipä tästä poikkeamatta keittiöönkin tulee harmaa kappa.

k12

k13
Heti kun mattoja aloin etsiskelemään olin päättänyt, että maton tulee olla nukkamatto. Maton värin tuli olla sisustuksesta poikkeamatta valkoinen tai harmaa. Valkoisen nukkamaton olinkin ostamassa, ennen kuin äiti sai mut tajuamaan, että saisin sen heti likaiseksi. Päädyin sitten tälläiseen harmaanhopeaan nukkamattoon, jonka ostin kummini perheyrityksestä. Hintaa tällä matolla oli 99 euroa.

k5

k10
Mummoni antoi meille kaksi ihan uutta peittoa sekä kaksi tyynyä, jotka hän oli itse joskus lahjaksi saanut, mutta ei ollut tullut hänellä käyttöön. Mummu oli ostanut meille kirpparilta tuollaisen kultareunaisen ruokakaluston johon kuuluu; kannu, kastikeastia, kaksi erikokoista tarjoiluvatia, keitto- ja matalat ruokalautaset sekä syvempi kulho. Astiat ovat niin hienot, että en edes tiedä uskaltaako noita käyttää ettei vahingossakaan ne mene rikki :-D Juuson vanhemmilta onneksi sitten saadaan vielä 'normaaleja' lautasia ja kuppeja lisäksi.

k6

k8
Äiti osti mulle ja Juusolle ns. tuparilahjaksi kahvinkeittimen, yleiskoneen, patalaput sekä irtopohjavuoan. Tuo yleiskone on ikäänkuin normaali sähkövatkain, mutta sen saa myös vatkaamaan itsekseen ilman, että itse sitä pitää kädessä. Ette varmaan älynneet tästä mun selityksestä, mutta ehkä tuosta paketin kuvasta näette vähän mitä haen takaa. Irtopohjavuoka tulee varmasti kovasti käyttöön sillä, rakastan leipoa erilaisia juustokakkuja!

k9
Tälläisen kortin äiti ja isosiskoni oli meille ostanut uutta kotia varten. Varmasti tuo kortin kohta 'Onni on herkuttelua uudessa kodissa' tulee pitämään paikkansa ihan liian kanssa.. :-D

Miltäs teidän silmään näyttää nämä meidän uudet jutut? Muuttoon on enään 11 päivää, ihan hullua!

torstai 7. heinäkuuta 2016

New way home - Ekat ostokset uuteen kotiin

Heippa! Viime postauksessa puhuin tästä mun ja Juuson yhteenmuutosta ja nyt virallinenkin muuttopäivä on sovittu ja se on 28.7. Saatiin kylläkin asunnon avaimet jo nyt ja ollaan sielä käytykin lähes päivittäin ihastelemassa ja mittailemassa paikkoja. Eilen pyörähdettiin Juuson kanssa Ylivieskassa ostamassa meidän uuteen kotiin juttuja ja mukaan lähti lähinnä keittiön tarvikkeita, mutta Maskusta käytiin tilaamassa meille divaanisohva sekä ruokailuryhmä. Näistä kahdesta lisää sitten myöhemmin. Ykasta oli tarkoitus ostaa matto olkkariin sekä verhot, mutta nämä jäi sieltä ostamatta. Tänään tosin tilasin Jotexilta meille parit verhot, keittiöön verhokapan, muutamat pussilakanasetit sekä torkkupeiton sekä siihen kuuluvan tyynyn. Nämäkin esittelen sitten myöhemmin kun nämä ovat meille postin kautta kotiutuneet. Nyt kuitenkin esittelen teille ne jutut mitä eilen ostettiin, sekä pari juttua ostin aikaisemmin kirppikseltä.

Juuso toimi melkeimpä kokonaan meidän maksumiehenä, sillä mulla oli vaan kymppi rahaa, joten sillä en paljoa olisi saanut ostettua. Paljonhan meidän keittiöön pitää vielä ostaa juttuja, mutta kyllä näillä alkuun pääsee. Tänään vielä varmaan käydään Halpa-Hallista ostamassa paistinpannu sekä jotain muuta pientä. Muistin juuri, että tarvitaanhan me kotiin kaikenlaisia siivoustarvikkeita, joten niitäkin varmasti samalla reissulla lähtee mukaan.

mu1

Näitä pienempiä keittiön tarvikkeitahan olisi ostettavana vielä vaikka mitä, mutta aina ei edes muista, että mitä siellä ruoanlaiton parissa tarvitsisikaan. Kyllä näilläkin varmasti alkuun päästään, mutta esimerkiksi veitset ja puukot pitää vielä ehdottomasti ostaa.

mu3

Tämä 2,5l kattila löydettiin muistaakseni Prismasta ja hintaakaan tällä ei ollut kuin jotain 7e luokkaa. Toki laatu voi olla mitä on, mutta kunhan saadaan makaronit keitettyä ;D

mu2

Tämä lasinen uunivuoka löydettiin Kärkkäiseltä ja tällä kelpaa kinkkukiusauksia vääntää ja ruokaa jää vielä seuraavallekkin päivälle, sillä vuoka on tilava ja varmasti hyvä kahdelle syömämiehelle. Vuoan tilavuus on siis 2,4 litraa.

mu5

Ruokailu- ja kahviastioita ei olla oikein ostettu, sillä ne saadaan mummoltani sekä Juuson vanhemmilta. Nämä simppelit ja nätit motit kuitenkin ostin kirppikseltä, sillä hintaa näillä neljällä ei ollut yhteensä kuin euro ja eihän mukeja voi olla koskaan liikaa. Tosin, jos mukeja on liikaa niin ne nopeasti kertyy tiskipöydälle kamalaksi tiskivuoreksi kun on varaa ottaa joka kerta uusi muki.. :-D

mu4

Aterimet ostettiin myös Kärkkäiseltä, sillä niitä ei saada mistään 'lahjaksi'. Toki näidenkin laadun näkee jo heti ensi silmäyksellä, mutta kunhan nyt ensimmäiset kuukaudet pystyy näillä syömään ja sitten katsoisi rahatilanteen mukaan onko varaa ostaa kunnon aterimet. Toki eihän sitä tiedä vaikka tälläinen parin euron laatutakuu yllättäisi!

mu6

mu7

Meidän tulevan kylppärin sävyt ovat harmaa ja valkoinen, joten pitihän pyyhkeet ja kylppärin matto valita myös sen mukaan. Käsipyyhkeet ovat Luhta Homen pyyhkeitä ja hintaa niillä oli 2,90e/kpl. Kylppärin matoksi valittiin tuollainen tummanharmaa pörröinen puuvillamatto. Eteiseen ostettiin vielä perus harmaa kuramatto, jota en jaksanut alkaa kuvailemaan ja suoristelemaan sitä pois rullalta. 

Tuntuu vieläkin niin uskomattomalta, että meillä on asunto ja että ollaan oikeasti muuttamassa yhteen. Odotan muuttopäivää niin sekavin tuntein, että eka viikko tulee olemaan varmasti raskas. Toki 'kotikoti' on vain kahden kilometrin päässä uudesta kodista ja pääsen vaikka päivittäin iskää ja äitiä katsomaan. Olen silti ihan sata varma, että itku tulee ekana yönä kun on koti-ikävä :-D Nyt rupean tutkimaan erilaisia sähkösopimuksia ja jos niistä jotain ymmärrän niin senkin voisin jo hoitaa alta pois. Kivaa alkavaa viikonloppua kaikille!

keskiviikko 6. huhtikuuta 2016

Essence

Heippa! Oompas ollut huono blogaaja viime ajat kun postauksia on tullut varmaan kerran kahdessa viikossa ja kommentteihinkaan en ole viitsinyt vastata. Päivät on menneet töissä ja iltaisin ei ole viitsinyt konetta avata. Tänään mulla oli vika harjottelupäivä ja koulu alkaakin vasta 18.4, joten nyt mulla on vajaa kaksi viikkoa aikaa lomailla ja panostaa blogiin! Koulun alkaessa pyrin pitämään blogin joka tapauksessa aktiivisena enkä päästä sitä hiljenemään tällä tavoin kuin se on töitteni takia hiljentynyt. Itse postaukseen nyt ja tänään esittelenkin teille mun uudet meikkiostokset.

Paikkakuntamme Halpa-Halliin oli ilmestynyt jokin aika sitten Rimmelin meikkihyllyn tilalle Essencen meikkihylly, jota olen aktiivisesti tutkiskellut viime päivät. Ekan kerran sitä kaverini kanssa katsoessamme ja meikkien hintoja ihmetellessämme ajattelimme, että onko kyseiset meikit tehty lapsille kun ne olivat niin hirveän halpoja :-D Lähiaikoina blogimaailmassa on tullut todella usealta blogaajalta postauksia Essencen meikeistä ja kaikki ovat kovasti kehuneet kyseisen firman meikkejä! Eli hinta on muuten vaan niin alhainen, mutta laadultaan nämä meikit pitäisi olla aivan kuin esimerkiksi Maybellinenkin meikit.

Itse ostin heti kerralla enemmän meikkejä ja alle kahdellakympillä sain haalittua saaliikseni varjostus-korostuspaletin, kaksi huulipunaa, puuterin, luomiväripaletin ja peitevoiteen. Näistä olen ehtinyt kokeilemaan huulipunia, puuteria, peitevoidetta sekä luomiväripalettia ja en voi muutakuin kehua!
Toinen huulipuna on sävyä 06 frosted, ihana ihana vaaleanpunainen joka tuo huulille haaleaa punaa ja kiiltoa. Toinen puna on sävyltään 07 velvet matt ja tämä mattahuulipuna nousi juuri mun suosikiksi! En ole juurikaan huulipunia käyttänyt, mutta tähän punaan ihastuin todella! Puna on sopivan pinkihtävä ja pysyy huulilla todella hyvin! 

m1

m9

m10

Tämä kakkupuuteri on erinomainen. Ihosta tulee todella tasainen ja meikki pysyy kasvoilla koko päivän!

m2

m3

Mun ihoon on viime aikoina tullut ihan hirveästi finnejä ja meikkivoide ei niitä kokonaan peitä. Ajattelin sitten kokeilla viellä peitevoidetta meikkivoiteen alle, josko finnit rupeaisivat pysymään piilossa. Tämä voide maksoi vain reilun kaksi euroa ja en ollut uskoa sen kykyä peittää finnejä ja muita ihon epäkohtia kun tätä ekan kerran kokeilin. Punoitus ja finnit ovat tämän voiteen ansiosta piilossa ja en usko vieläkään, että noin halvalla sain täydellisen peitevoiteen! Suosittelen!

m8

Rakastan käyttää ruskeita/oranssahtavia luomivärejä ja löysin Essencen hyllystä paletin, joka oli kuin minulle tehty. Hintaa tuolla luomiväripaletilla oli vain viisi euroa ja olen aivan myyty. Rakastan noita sävyjä ja värit ovat kestäviä ja helposti levittyviä. Edellisem palettini napit menivätkin rikki, joten tämä uutukainen tulikin juuri oikeaan saumaan pelastamaan mun päivät!

m4

m5

Vikana sitten tämä varjostus-paletti, jota en vielä olekaan ehtinyt kokeilemaan, mutta suuret ovat odotukset tätä kohtaan! Kaikki muut Essencen meikit ovat osoittautuneet niin hyviksi, että ei tämäkään paletti voi mikään turhuus olla! Odotan innolla, että pääsen kokeilemaan tätä. Tykästyin tähän palettiin erityisesti kun tässä tulee poskipunakin samassa! Oman poskipunani rikoin ajat sitten ja nyt sain poskipunankin samalla!

m6

m7

Oletteko te jo kokeilleet Essencen meikkejä? Mitä olette olleet mieltä? :-)

perjantai 25. maaliskuuta 2016

In love with Honor 5x

Moikka! Viime postauksessa puhuin siitä, että olin ostanut uuden puhelimen ja jotain pientä postaustakin voisin siitä uudesta ihanuudesta teille tehdä. Se postaus tulee tässä! Olen aivan rakastunut tähän Honoriin ja olen ollut enemmän kuin tyytyväinen! Vanha Iphonen rupuni veteli viimeisiään, vaikka se olikin minulla vasta vuoden ollut käytössä. Tässä uudessa luurissa on kyllä tehoa ja akun kesto on loistava! Haha, niin kyllä yleensäkin kaikissa vähän aikaa käytetyissä puhelimissa, mutta toivon mukaan akku kestää tässä jatkossakin! Juurikin akun kestoa oli kehuttu niin netissä kuin Veikon koneellakin, josta tämän ostin. Muistia tässä on 16 gt:tä ja paikka joko kahdelle sim-kortille, tai toiseen asemaan voi asettaa jopa 128 gt:n muistikortin!
Tässä puhelimessa myös kamerat on ihan loistavia! Vertailin tämän puhelimen ja edellisen luurini kameroita ja voi herttinen millaista pikselimössöä ne Iphonella otetut kuvat olivatkaan.. :-D Muutenkin tämä Honor on ollut tähän mennessä mitä olen tätä muutaman päivän kovasti käyttänyt osoittautunut koko rahan arvoiseksi! Ostin tähän vielä kivat puhelimen väriin sopivat suojakuoret sekä panssarilasin, jotta puhelin pysyisi mahdollisimman pitkään ehjänä!

p2

p1

p3

p4

p5

Ainut asia mitä Iphonesta kaipaan on käyttöjärjestelmä ja sen ulkonäkö! Tykästyin ihan täysin Iphonen käyttöjärjestelmään ja sen helppouteen, toisin kuin tässä ja esimerkiksi Samsungeissa on mun mielestä paljon hankalampi käyttöjärjestelmä. Mitään muuta en Iphonesta ole kaivannut, enkä varmasti tule kaipaamaankaan! Jos olet uutta puhelinta ostamassa, kehotan sinua miettimään myös tämän puhelimen ostamista! Hinta-laatusuhde on viimeisen päälle kohdallaan ja yhtä tehokasta puhelinta en ole koskaan omistanut! Kaiken lisäksi tämä kultainen on mun mielestä tosi kaunis! Kyselkää ihmeessä, jos tahdotte tietää tästä puhelimesta jotain enemmänkin! Oikein ihanaa pääsiäistä kaikille! <3

tiistai 8. maaliskuuta 2016

Wish

Moikka ja ihanaa tiistaita! Mulla on tänään ihana ihana vapaapäivä ja sempä kunniaksi onkin aikaa rustata teille postaus mun parista uudesta kosmetiikkajutusta. Mun kaveri tilasi mulle Wishiltä *click* uuden varjostus-korostuspaletin, kulmakynän, tekoripset sekä siveltimen, jolle en oikeastaan edes tietä käyttötarkoitusta.. :-D Wish on oikeastaan samanlainen verkkokauppa kuin Ebay, mutta Wish:in sivusto on suomenkielinen. Muuten Ebayssa ja Wishillä on melkeimpä samanlaiset tuotteet ja hinnat.

Tässä postauksessa esittelen teille kaikki muut tuotteet paitsi ripset, jotka ei vielä ole saapuneet. Ihan ekaksi esittelen teille tämän paletin, jolla hintaakin oli vain pari euroa. En oikeasti älyä niitä ihmisiä, jotka sanovat, että vain kalliit tuotteet ovat laadukkaita. No kyllähän se niinkin voi olla, mutta Ebaysta tilaamani varjostus-korostuspaletti on ollut kyllä ihan täydellinen ja hintaa silläkin taisi olla vain reilu kaksi euroa. Tämä uusi Wishin paletti on kyllä ainakin yhtä hyvä kuin Ebaysta tilaamani! Värit ovat pinnasta vähän vahamaisia ja levittyvät todella helposti. Värit pysyvät kirkkaina kasvoilla koko päivän ja kaikin puolin tämä paletti on ollut tilaamisen arvoinen! Miksi ostaisn ja maksaisin Anastasia Beverly Hills:sin paletista yli 60 e, kun saan samanlaisen paletin kahdella eurolla? Olen kyllä täysin tyytyväinen tälläisiin 'halpistuotteisiin' ja niiden laatuun.

43z

43s

43l

Ebaysta tilasin joulun aikoihin myös tuotteita ja itseasiassa Ebaysta ensin löysinkin tämän kulmakynän, jonka myös tässä otan esille. Totesin sen niin hyväksi kynäksi, että Maybellinenkään kulmakynät ei vedä vertoja tälle alle euron maksavalle kynälle. Tällä kynällä olen saanut luotua itselleni parhaat kulmani mitä mulla on koskaan ollut. Kynän terä on sopivan pehmeä ja väri helposti häivytettävissä, mutta pysyy kulmissa kumminkin koko päivän. Tällä uudelle kynälle minulla ei vielä hetkeen ole käyttöä, sillä edellinen kynä on vielä aika pitkä, mutta tulevaisuuden varalle tilasin jo nyt uuden. Ainiin kaikkien muiden hyvien puolien lisäksi tämä kynä on todella pitkäkestoinen, sillä tätä ei tarvitse teroittaa juuri koskaan. Ennen joulua edellisen kynäni sain ja vieläkin se on melkein uuden pituinen. 

43q

43A

Vikana sitten sivellin, jonka tilautin itselleni ilman mitään tietoa, että mitä sillä tehdään. Ajattelin vain, että voin käyttää sitä varjostusten häivyttämiseen, sillä siihen hommaan käytin ennen normaalia puuterisivellintäni, mutta ajattelin kuitenkin, että häivytykseen saisi olla ihan oma sivellin. En oikeastaan edes tiennyt, että miltä iso häivytyssivellin näyttää sillä mulla on vain luomivärille häivytyssivellin ja se nyt on vähän liian pieni varjostuksille. Joskus tunnen itseni vaan nin idiootiksi kun en ajatellut yhtään, että ehkä se häivytyssivellin on samannäköinen isonakin kuin pieni luomivärisivellin. Tilasin sitten siveltimen, joka näytti juuri siltä, että sillä voisi tehdä vaikka mitä. Häivyttämiseen tämä sivellin on toiminut mainiosti ja aijon sitä jatkossakin siihen hommaan käyttää. Ehkä mun joskus pitää opiskella eri siveltimien käyttötarkoituksia niin jatkossa osaan ostaa oikeita siveltimiä oikeisiin tarkoituksiin.. :-D

43o

Mitä mieltä te olette tälläisistä halvemmista kuten Ebayn ja Wish:in tuotteista? Oletteko tilanneet jommasta kummasta verkkokaupasta jotakin?

perjantai 5. helmikuuta 2016

Uusi postaussarja - Kirpputorin aarteet

Moikka ja hyvää alkavaa viikonloppua kaikille! Paikkakunnalleni on hiljattain avattu uusi kirpputori, jota olen kierrellyt enemmäin kun ahkerasti. Olen joka kerta löytänyt sieltä aivan ihania tuotteita ja vaatteita. Tahdon nämä kaikki teille jossain vaiheessa esitella ja siitäpä syntyikin idea tälle uudelle Kirpputorin aarteet postaussarjalle. Esiteltävää on niin paljon ja varmasti tulee viikoittain lisääkin, joten kaikkien tuotteiden esittely yhdessä postauksessa olisi valtava urakka. Siirrytäämpäs nyt ensimmäisen osan pariin, jossa esittelen teille mun uuden peplumpaidan, farkut, kengät ja bleiserin. Kaikki nämäkin löysin sieltä uudelta kirpputorilta ja ihan naurettavan halvalla!

as3

as1

as2

as4

Olen aivan myyty tuolle peplumpaidalle. Rakastuin siihen heti ensi silmäyksellä ja hintaa sillä oli vain 0,50e! Sain siis itselleni täydellisen paidan melkein ilmaiseksi. Tuossa peplumissa ihastuin ekana tuohon kukkakuvioon ja siihen, että selkämys on matalampi kuin normaaleitta t-paidoissa. Tuossa paidassa selkäosa menee suunnilleen lapaluiden alta, joten yläselkä jää kokonaan paljaaksi. 

Bleiseri ei pääse näissä kuvissa oikein omiin oikeuksiinsa, sillä kirkkaasta ja vaaleasta kuvasta ei koko bleiseriä melkein edes huomaa. Tykästyin todella kovasti nahkapaikkaisiin olkapäihin! 

Pidän kovasti myös pastellin vaaleista sävyistä ja löysinkin sävyyn sopivat farkut parilla eurolla. Mulla oli aikaisemminkin melkein samanlaiset, mutta niistä hajosi vetoketju ja olin ihan maani myynyt, sillä pidin niistä farkuista ihan valtavasti. Onneksi löysin nämä korvaamaan sitä menetystä! 

Vikana sitten useaankin kertaan blogin puolella vilahdellut korkokengät, jotka löysin viidellä ja puolella eurolla. Kengät olivat vain kerran käytetyt, mutta huomasin kotona, että toisesta kengästä oli vetoketju melkein kokonaan rikki. Äiti käytti kengät toissapäivänä suutarilla ja nyt on uusi ja ehjä vetoketju, jotta pääsen nauttimaan mun silmäteristä! Oletteko te kierrelleet kirpputoreja viime päivinä? Mitä mieltä olite mun löydöistä?

sunnuntai 17. tammikuuta 2016

Kosmetiikkaa ei voi olla koskaan liikaa

Heippa ihanaiset <3 Sunnuntai, melkein kolmenkymmenen asteen pakkanen, esittelemättä jääneet tuotteet.. täydellinen päivä ottaa loputkin tuotteet esille ja näyttää teille mitä kaikkea kivaa oon viime päivinä ostanut/saanut. 
Tiia ilmoitti mulle perjantaina, että Ebaysta tilaamani luomiväripaletti oli saapunut ja kipaisin perjantai-iltana hakemassa sen. Ihastuin paletin väreihin ihan täysin! Rakastan käyttää ruskeita/oranssahtavia sävyjä luomiväreinäni ja tämän paletin värit olivat juuri sitä mitä toivoinkin! Vielä en ole palettia kokeillut, että ovatko itse värit yhtä kivoja silmissä kuin paletissa koskemattomina. Hintaa tällä paletilla taisi olla jotain neljän euron luokkaa. 

76ö

76w

Vanha puuterini vetelee aivan viimeisiään ja oli uuden puuterin aika. Olen käyttänyt aina pelkästään Rimmelin Stay matte -puuteria, koska en ole kalliimpia raaskinut ostaa. Olen tämän puuterin joka tapauksessa todennut ihan kelpo tuotteeksi joten käytän tätä samaa varmaan jatkossakin. Suositelkaa kuitenkin hyviä ja hinta-laatusuhteeltaan kelvollisia puutereita mulle! Olisi kiva tietää, että onko vieläkin parempia puutereita olemassa.

76s

Kävin torstaina serkkuni kanssa mummullamme ja alettiin kaivelemaan kaappeja, joissa on meidän tekemiä piirustuksia ja leluja joilla olemme pienenä leikkineet. Kaapista tuli vastaan kaksi pussukkaa, toinen oli nahkainen, vähän jo parhaat päivänsä nähnyt meikkipussi ja toinen oli vain pussukka ilman mitään sen erikoisempaa nimeä. Meikkilaukun sisässä oli hiuksiin kiinnitettävä koriste, johon tykästyin suunnattomasti. Päätin otta senkin itselleni, vaikka sisimmässäni tiesin, että en taida tulla sitä koskaan missään tilaisuudessa käyttämään.

76l

Raidallisesta pussukasta sain heti idean mihin sitä voisin käyttää. Sanoin mummulle, että otan myös sen mukaani. Ajattelin, että siinä pussukassa voin kuljettaa ja säilyttää kätevästi meikkisiveltimiä eikä niiden tarvitse pyöriä meikkien seassa. Toki minulla on tällä hetkellä käytössäni meikkipussi, jossa on siveltimille oma paikka eikä ne sielläkään pyöri meikkien keskellä, mutta tuo raidallinen pussukka sopii oivasti meikkisiveltimien säilytykseen. Nahkaisen meikkilaukun otin kaiken varalle, jos nykyinen meikkilaukkuni sattuisi hajoamaan. 

76r

76a

76y

76e

Uusista jutuista tulee vaan aina niin hyvälle mielelle! Kuten otsikossakin mainitsin, ei kosmetiikaa voi koskaan olla liikaa. Mitkä ovat teidän viimeisimmät kosmetiikkaostokset?