perjantai 11. syyskuuta 2015

Kinder-juustokakku, joka vie kielen mennessään

Kokeilin jokin aika sitten leipoa vähän erilaista juustokakkua, nimittäin taivaallisen hyvää Kinder-juustokakkua. Ennen olen aina tehnyt mangojuustokakkua, mutta halusin kerrankin koittaan jotain erilaista ja vähän haastavampaakin. Tuo kinderkakku oli niin hyvää, että isosiskoni 'tilasi' minulta uuden kakun, jonka valmistan tänään hänelle ja jaan sen valmistamisen ja ohjeen myös teille. Pienellä palalla tätä herkkua tulee varmasti makeannälkä taltutettua.

Kun kakun tulee hyytyä ennen kuorrutusta, itse yleensä pistän sen vain pakastimeen tunteroiseksi sen sijaan, että pitäisin sitä jääkaapissa monta tuntia hyytymässä. Tämä kakku on kaikkien suklaanystävien ja muidenkin herkuttelijoiden taivas! 
(HELVETTI SOIKOON MIKSI TUO FONTTI EI OLE JOKA KOHDASSA SAMANLAINEN KUIN TUO MUU TEKSTI YLEENSÄ?? ENKÄ SAA MITENKÄÄN MUOKATTUA SITÄ SAMANLAISEKSI! Pahoittelut!)

Pohja

150  g suklaakeksejä (Itse tosin käytin Digestive-keksejä, jotta kakku ei olisi kuitenkaan liian suklainen)75 g voita

Täyte

liivatelehteädl kuohukermaa400 g maustamatonta tuorejuustoadl tomusokeria250 g valkosuklaatarkl vettä

Kuorrute
2dl kuohukermaa150 g maitosuklaata

Ensiksi murskataan keksit. Pienin keksit kulhoon pieniksi paloiksi. Palat sitten murskaan lasin pohjalla mahdollisimman pieneksi muruksi.



Kun keksit ovat pientä murua, nypitään joukkoon rasva.Vaihtoehtoisesti voi myös kaataa keksimurun joukkoon sulatetun rasvan, jolloin sekoitetaan rasva ja keksit sekaisin. Laitan rasvaa yleensä parikymmentä grammaa enemmän mitä ohjeessa mainitaan, sillä tykkään että pohja ei syödessä murene kokoajan. Suurempi rasvamäärä saa pohjasta ns. kiinteämmän ja vähemmän murenevan.
Kun rasva ja keksit ovat sekaisin kaada ne leivinpaperilla vuorattuun irtopohjavuokaan ja painele kiinteäksi, tasaiseksi pohjaksi.

Seuraava vaihe on liivatelehtien likoon laittaminen. Anna lehtien liota kylmässä vedessä reilu 5 min, jotta lehdet varmasti 'sulavat' sitten kuumaan veteen. Liivatelehtien likoamisen aikana vatkaa kerma kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita joukkoon tuorejuusto ja tomusokeri. Itsellä oli maustamatonta kermaa, joten laitoin sekaan myös ripauksen vaniliinisokeria makua tuomaan.





Sulata valkosuklaa mikrossa tai vesihauteessa. Kun suklaa on sulanut ja juoksevaa, lisää se vaahdon joukkoon ohuena nauhana, kokoajan sekoittaen.



Kun suklaa on lisätty vaahtoon, kiehauta pieni tilkka vettä ja lisää liivatelehdet siihen rivakasti sekoittaen, jottei liivatelehdet jää paakuiksi.

Lisää liivateneste myös vaahdon sekaan ja sekoita tasaiseksi. Kun vaahtoseos on tasainen kaada se vuokaan ja laita joko pakastimeen tai jääkaappiin hyytymään. Itse laitoin pakastimeen, jotta saan saman päivän aikana kakun valmiiksi. Jääkaapissa kakun tulisi hyytyä vähintään 5 tuntia.



Kun pohja on hyytynyt on aika valmistaa kuorrute. Siihen tarvitaan vain kermaa ja maitosuklaata. Vatkaa kerma vaahdoksi ja sulata suklaa. Sekoita suklaa kerman joukkoon. Vatkaa sähkövatkaimella pieni hetki, että vaahto on sileää. Kaada vaahto tasaisesti pohjan päälle.

Lopuksi vain halutessaan voi koristella kakun. Itse käytin siihen Kinder maxi -patukan paloja sekä yli jääneitä valkosuklaanpaloja raastoin kakun päälle tuomaan vähän väriä. Ja valmista on! Tai ainakin melkein. Kannattaa antaa kakun olla jääkaapissa vielä noin puolituntia, jotta kuorrutekin vähän jähmettyy sekä kakku maustuu kunnolla. Sitten vain kieli pitkällä maistamaan herkkua! Voin taata, että on hyvää ja makeanhimo taantuu yhdellä palalla.



Mitäs olitte mieltä tälläisestä postauksesta? Pidättekö te leipomisesta ja ruoanlaitosta? Kertokaas mulle vähän teidän kokkaustaidoista ja mikä on teidän lemppariherkku! Makeaa viikonloppua kaikille <3

30 kommenttia:

  1. Reseptit = rakkautta <3 Pakko kokeilla joskus! Toteutit tän postauksen tosi kivasti, selvät ohjeet :-)

    VastaaPoista
  2. Nam! Pakko kokeilla kun itsekin pidän vähän turhankin paljon herkuista. :-) Jos kiinnostaa, niin käy kurkkaamassa munkin blogia

    http://polishedgiger.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi kakku on kyllä jotain niin kokeilemisen arvoista :)! Ja minäpäs käyn kurkkaamassa!

      Poista
  3. Ihana postaus ja ihan superherkku! Hirvee suklaanhimo iski! :D Itse kokkailen nykyään enemmän raakaherkkuja, tän hetken suosikki onkin Snickers -raakapatukat! Kivan oloinen blogi ja ihanan syksyisiä nuo aiemmat kuvat!

    http://m-stay-fresh.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  4. Tätä reseptiä on ihan pakko testata heti, kun aika sallii, koska ainakin noissa kuvissa tää näytti ihan syötävän hyvältä!

    http://writtenbyneea.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa ehdottomasti kokeilla, et varmasti pety! ;)

      Poista
  5. Vitsit kuulostaapa hyvältä, varsinkin kun rakastan Kindereitä! Tuli vesi kielelle jo pelkistä kuvista :p

    http://jasminkauppila.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, toi kakku on kyllä aivan pelkkää rakkautta!

      Poista
  6. Oi nami, näyttääpä hyvälle! <3 Tykkään itse kauheesti leipoa ja viihdyn keittiössä, mun lemppariherkku on varmaankin mangojuustokakku tai mansikka-sitruunarahkakakku D: <3

    katiannausa.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mangojuustokakku on kyllä ihan törkeen hyvää ja sitä yleensä leivonkin! :)

      Poista
  7. Näyttää kyllä ihanan herkulliselta ^_^ ja kiva että oot tehny noin selkeät ohjeet, mun on pakko kans kokeilla joskus :)
    http://loikkivat.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  8. Oi namam, miten hyvältä vaikuttaa! menee kokeiluun :)

    http://more-than-we.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  9. Oioi nyt alko kuola valumaan! Tota on pakko kokeilla, näyttää liian hyvälle!!!! :D Ja hei tosi kiva blogi muutenkin, liityin lukijaksi :)

    http://janinaheikkinen.blogspot.fi

    VastaaPoista
  10. Oi vitsi kuinka hyvän näköstä! Suklaaseen ei vaan ikinä kyllästy! :D Varmaan pakko kokeilla tätä joskus. Tee ihmeessä lisää näitä reseptipostauksia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, tuo on kyllä niin totta, että suklaaseen ei kyllästy! ;D nimim. tänään suklaalevyn jo vetänyt :D Ja joo ajatuksissa jo onkin seuraava reseptipostaus :)

      Poista
  11. Tein just itekki tätä ja oli kyllä aivan parasta!:)

    http://jjjeennnaa.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  12. OO ÄM GEE... Voi vitsit mikä kakku, tahtoo tahtoo! Kinder on kyllä jotain taivaallista.

    http://pirstaloitunut.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  13. Näyttää ja kuulostaa ihan älyttömän hyvältä! :) Itse vaan en ole hetkeen päässyt leipomaan, kun uuni in rikki... :/

    http://kuviakinkiinnostaa.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  14. Leipominen on se juttu! Sitten kun vaan olisi tarpeeksi resursseja tehdä joka viikolle jotain! :D Ihanan näköinen kakku! Käytän tätä ohjetta mielelläni! Ja liityin lukijaksi ;)))

    VastaaPoista
  15. Mulla meni tuo vaahto ihan suklaavoiksi. Voiko siihen käyttää vispikermaa että ei tarvis miljoonaa kertaa tehä? Ei pitäs vispikerman kanssa mennä samanlailla pilalle

    VastaaPoista
  16. Vaikuttaa todella herkullistelta! Täytyy kokeilla joskus :)

    http://www.noraadler.com/

    VastaaPoista