perjantai 4. maaliskuuta 2016

Helmikuun suosikit

Heippa! Pitkästä aikaan taas suosikkipostausta ja näin maaliskuun kunniaksi muistellaan vähän edellisen kuukauden suosikkeja! Montaa kappaletta suosikkeja mulla ei tällä kertaa ole, mutta eihän sitä aina tarvitse ollakkaan.

Ekaksi mun täytyy hehkuttaa tätä muidenkin ihannoimaa Lumenen CC-voidetta! Olen kuullut tästä voiteesta ainoastaan hyvää ja päätin sitten itsekin uhrata reilu 15 euroa tähän ja ensiksi tälläiselle köyhälle opiskelijalle hinta oli todella suolainen, mutta tämän voiteen laatu on kyllä kohdallaan ja hinta ei enää kummittele päässä! Peittää sopivasti, tasainen lopputulos ja ennen kaikkea neutralisoi punaisuutta jota mun kasvoista löytyy roppakaupalla. Ihana ihana tuote <3

97

Viime suosikeissa mulla taisikin olla Garnierin Respons-sarjan toiset shampoo ja hoitoaine ja tällä kertaa suosikeissa on saman sarjan Marvellous nectar shampoo ja hoitoaine. Oon niin rakastunut tähän kyseiseen Respons-sarjaan, että en voi muutakuin kehua. Hoitaa ihan oikeasti hiuksia ja hintaakin yhdellä pullolla on vain reilu pari euroa. Hinta-laatusuhde viimeisen päälle kohdallaan!

97h

Tilasin Avonilta jokin aika sitten CC-puuterihelmet ja olen kyllä tykännyt niistä todella paljon! Helmet korostavat kasvoja, tasoittavat ihon sävyä ja neutralisoivat punaisuutta. Hintaa näillä oli oikeasti jotain 15 euroa, mutta toisen tuotteen kanssa tilattuna nämä sai vain kuudella eurolla! Nämä helmet ovat olleet viime ajat kyllä todella kovassa käytössä.

89l

Vikana suosikkina sitten jossakin Kirpputorin aarteet -postauksessa vilahtaneet aurinkolasit, jotka siis kirpputorilta ostin. Ihanaa kun viime aikoina aurinkokin on näyttätynyt taivaalla ja arskoillekin on tullut käyttöä. Olen tykästynyt näihin aurinkolaseihin aivan totaalisesti ja omistamani pilotit ovat jääneet kaapin pohjalle lojumaan, kun nämä ovat olleet niin ahkerassa käytössä!

97r

Täällä meillä päin alkaakin tänään hiihtoloma, mutta itsehän olen lomani töissä. Kaksi päivää minulla on ensi viikolla vapaata ja loput viisi olen tiukasti työpaikalla kiinni. Tänään olen myös vapaalla, mutta huomenna menenkin yhdeksitoista töihin ja viikonloppunikin vietän töiden parissa! Toivotan silti kaikille ihanaa viikonloppua ja hiihtolomaa niille joilla se nyt alkaa!

15 kommenttia:

  1. Oi nuo puuterihelmet vaikuttaa tosi hyviltä!

    elamanikuvina.blogspot.fi

    VastaaPoista
  2. Tosi kivoja suosikkeja! Cc-voidetta oon itsekin käyttänyt jo pitkään enkä kyllä varmaan tuu vaihtamaan hetkeen :-D

    http://sofiakoivisto.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih kiitos! Joo ajattelin itsekin, että tuo cc-voide taisi tulla jäädäkseen mun meikkipussiin :-D

      Poista
  3. Jaahas, nyt tiiän minkä hiustenhoitosetin otan seuraavaks :) Ja tuo cc voide pitäs myös koklata :)
    Kaunis blogi!!!

    VastaaPoista
  4. Hei kivoja juttuja! :) Cc löytyy omistakin suosikeista jo pidemmän ajan takaa mutta noi puuterihelmet kuulostaa tosi kiinnostavilta!

    http://m-stay-fresh.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Toi cc-voide on kyllä aivan ihana keksintö :-D

      Poista
  5. Kiva postaus! Ja pakko sanoo, tuo banneri on nyt paljon parempi kuin ennen :)

    http://turkoosivadelma.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  6. Kiva postaus! Tuo CC-voide on munkin ehdoton suosikki ja nuo puuterihelmet vaikuttaa kokeilemisen arvoiselta! :)

    http://aino-ax.blogspot.fi

    VastaaPoista
  7. Nuo puuterihelmet näyttää niin syötävän sulosilta! :-D Ihaniinkun jotain karkkeja.. Tosi kiva postaus!

    http://notttwice.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  8. Empä oo aikaisemmin tuollaisista puuterihelmistä kuullutkaan, mutta heräsi kyllä mielenkiinto! :)

    VastaaPoista
  9. Kun näin sun bannerin ja luin tämän postauksen, liityin lukijaksi heti. Aivan ihana blogi sulla! <3

    http://tildahytonen.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  10. Lumenen CC-voide ollut jo pitkään omakin suosikki! Tosi kiva postaus, tykkäsin :-)

    VastaaPoista