maanantai 20. kesäkuuta 2016

New love

Otsikko on hyvin harhaanjohtava ja ei, tämä postaus ei käsittele uutta poikaystävää. Haha, edelleen ollaa Juuson kanssa yhdessä ja hyvin pyyhkii. Vaan ostin tänään kirppikseltä uuden paidan, johon ihastuin ihan silmittömästi. Olen viime aikoina tykästynyt ihan hirveästi raidalliseen kuosiin ja tänään sopivasti silmääni pisti kirpputorin viimeisen pöydän henkarissa roikkuva paita. Silmäilin sitä hetken ja heitin koriin. Hintaa tällä ihanuudella oli vain kolme euroa ja paita on Vilan paita sekä kaiken lisäksi paita oli ihan kuin uusi. Niskassa on kiva vetoketju koristamassa muuten aika yksinkertaista paitaa. Kuvissa näkyvät Niken kengätkin ostin jokunen aika sitten samaiselta kirppikseltä. Aidot Niket ne tuskin on, sillä hintaa niillä oli vain 1,50€, mutta omasta mielestä kengät oli tosi kivannäköiset sekä aivan kuin uudet nekin. Nythän ne ovat jo ihan kuluneet, joten sen tarkempia kuvia niistä en kuvauttanut, sillä ne eivät olisi päässeet enään oikeuksiinsa.

Käytiin Lauran kanssa heti kotiin tultuani kuvailemassa parit kuvat, sillä muistin, että blogissakaan ei ole ollut piiiiiitkiin aikoihin asukuvia. Ja tässä näette päivän saaliin, olkaa hyvä.


asu3

asu1

asu4

asu5

asu7

asu9

Tuo sillalla otettu kuva on mun mielestä ihanan kesäinen, mutta harmikseni kaikki muut sillalla otetut kuvat olivat hieman epäonnistuneet aina jollakin tapaa, joten tuon yhden vain kelpuutin tänne blogin puolelle teidänkin nähtäväksi. Pitää käydä joku aurinkoinen päivä räpsimässä lisää kuvia, josko ne sitten onnistuisivat paremmin! 
Mulla on tämä ja huominen vapaata ja keskiviikoksi menen taas töihin. Olen oikeasti niin hyvin viihtynyt tuolla töissä, että olisin siellä mielummin kuin kotona. Toki raskaitakin päiviä on esimerkiksi lauantaina olin 12-21 töissä ja voitte vaan kuvitella, että miten väsynyt tuon päivän jälkeen olin. Juhannuksenkin olen kokonaan töissä, mutta itseasiassa ei harmita ollenkaan, sillä tiedän että suunnitelmista huolimatta en olisi juhannuksena mitään kotona/Juusolla oloa ihmeellisempää tehnyt. Onko teillä mieluisia kesätyöpaikkoja? 

Mutta hei, lähden leikkaamaan nurmikon ja olen sillä tavoin iskälle mieliksi kun ajattelin, että hän kävisi viemässä mut Juusolle illalla ja jotain kai sen eteen on tehtävä, että isi mua alkaisi kuskailemaan.. :-D Oikein kivaa viikkoa kaikille <3

7 kommenttia:

  1. Blogin ulkoasu on aivan ihana ja tosi hienoja kuvia :)

    http://jenni-aleksandra.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  2. Ihan hieno paita, mutta on vähän liian monta kuvaa, jotka ovat hyvin samantapaisia. Olisi riittänyt yksi kuva edestä ja yksi takaa.

    vinuski.blogspot.com

    VastaaPoista
  3. On muuten kivannäköinen paita! :) Kirppareilta tekee kyllä paljon hyviä löytöjä - mä onnistun aina jotain kautta roudaamaan meille kotiin sisustustavaraa, mihen kauhuksi... :p

    VastaaPoista
  4. Mulla on myös tullut vähän tuollainen merimiestyylinen fiilis viimeaikoina. Tuntuu siis sika kamalalta, kun oon antanut niin paljon mageita vaatteita pois. :C

    http://finnlandsnorsk.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  5. Makee paita! Itsekkin olen tykästynyt noihin vetoketjuihin takana, kiva yksityiskohta :)

    http://pupun-ruokaa.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  6. Se on huippua, jos osuu kohdalle niin hyvä työpaikka, että siellä oikeesti viihtyy. :) Mullakin kävi tuuri, kun oikeesti tykkään tästä hommasta, mitä teen kesän ajan, vaikka useimmat karttaa tämmöstä työtä ihan viimeseen asti.

    http://heliannika.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  7. Tosi kiva paita! Haluun kans tollasen. :D

    VastaaPoista