torstai 30. kesäkuuta 2016

Basic outfit

Moikka! Olen niin laiska postailemaan nykyään, että jopa ihan hävettää. Näin olen todennut kymmenessä edellisessäkin postauksessa. Suunnitteilla on ollut monenlaista videota, mutta en vain ole saanut itseäni otettua niskasta kiinni ja kuvattua videoa purkkiin, joten sen myötä postailukin on kokonaan taas hiipunut. Asukuvia on sen verran helppo käydä napsimassa, joten edes näitä asupostauksia jaksan teille toteuttaa. Tänään kirmattiin Lauran kanssa ottamaan kuvia ennen lähestyvää ukonilmaa ja juuri ja juuri ehdittiin toisistamme kuvia räpsiä ennenkuin ukkonen alkoikin uhitella. Ylläni olevat vaatteet on kaikki kirpparilta peräisin ja pitkään aikaan en ole tehnyt näitä Kirpputorin aarteet -postauksia. Tässä samalla tulee nämäkin aarteet esille, vaikka osan näistä olen ostanutkin ajat sitten. Tykkään ihan hirveästi tuosta neuletakista, sillä se on todella ohut ja juuri sopiva tälläisiin kesäkeleihin auringon suojaksi. Kaikki kuvat ovat vähän samankaltaisia, mutta ei anneta sen häiritä!

ku4

ku3

ku5

ku2

Mulla on ollut ihan hirveää mylläkkää elämä viime aikoina. Uusia ovia ja mahdollisuuksia avautunut sieltä ja täältä ja nyt ollaankin jo Juuson kanssa muuttamassa yhteen. Löydettiin oikein kiva yksiö, johon ihastuttiin molemmat täysin. Arvottiin tuon yksiön ja erään kaksion välillä, mutta päädyttiin kyseiseen yksiöön, sillä se oli oikeasti todella siisti ja viihtyisä, vaikka olikin aika pieni. Tuntuu ihan hullulta, että ollaan oikeasti jo edetty näin pitkälle, että meillä on vuokrasopimusta vaille oma yhteinen koti. Tästä asunnosta ja muuttamisesta postaan varmasti jatkossakin ja asian edettyäkin! Muutenkin asiat ovat lähteneet rullaamaan kuin itsestään. Autokoulun loppu ja 18-vuotissynttärit häämöttää jo nurkan takana ja töissä olen saanut käydä enemmän kuin tarpeeksi, josta olen ihan hirveän iloinen, että olen saanut noin paljon työvuoroja tehtäväkseni! Oon tällä hetkellä vaan niin innoissani ja täpinöissä näistä uusista jutuista, että en millään malttaisi odottaa mitään näistä! 

26 kommenttia:

  1. hei, haluutko paljastaa, miten oot saanut nuo sun suosituimmat postaukset tuollein hienosti koodattua? :D Näyttää meinaan tosi kivalta! Onnea vielä muuton kanssa, mullakin on se edessä nyt syksyllä! :)

    - Laura / Murroskohta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En oikein enää itsekään muista, että miten se tapahtui, mutta jostain koodiblogista ohjeet tuohon löysin. Googletteleppa näitä apublogeja niin varmasti löydät ohjeet ja koodit tuohon :-) Kiitos!

      Poista
  2. Ihanan simppeli mutta kaunis asu! Tosi kiva, että löysitte mieleisenne asunnon ja onnea tulevaan!:)

    VastaaPoista
  3. Oi vitsi miten oot kaunis ja tosi nätti asu myös!! :>

    http://adaemmimaaria.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  4. Kirppareilta tekee kyllä aina välillä ihan huikeita löytöjä :) Toi neuletakki on kyllä tosi kivannäkönen :)

    Elämää tangolla ja sen ympärillä

    VastaaPoista
  5. Kovasti tsemppiä muuttoon - ja onnea yhteiseen kotiin! :) Muuttaminen on aina inhottavaa, mutta onneksi siellä odottaa ihan se paras mahdollinen palkinto kuitenkin.

    PS - hurjan kiva tuo neule! Tykkään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon <3 Niinhän se vähän on, mutta sitten kun alkuun pääsee niin se kyllä palkitaan sitten! :)

      Poista
  6. Onnea uudesta asunnosta! Mäkin kävin tänään allekirjottamassa sopparin mun ekaan yksiöön, aiemmin oon asunu vaan soluasunnoissa. :)

    Rakastan kirppareita, joten se oli avainsana tän blogin suhteen, siirtyy ehdottomasti lukulistalle~ Toivottavasti teet kirppari-aiheisia postauksia tulevaisuudessa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Me ei olla vielä sopparia kirjoitettu, mutta kohta pitäisi sekin käydä tekemässä :-) Kirpparit on kyllä ihan parhautta ja varmasti tulee kirppislöytöjen esittelyä jatkossakin. Vanhoja kirppispostauksia löydät kirpputorin aarteet- ja kirppislöytö-tagin takaa! Ihanaa että liityit lukijaksi, tervetuloa lukemaan :)

      Poista
  7. kiva tää asu, sellai basic, jollaillaan itsekkin pukeudun :)

    http://more-than-we.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihi kiitos :-) Aina ei niin asuun jaksa panostaa ja tälläiset 'normiasutkin' on kyllä kivoja ilman mitään ylimääräistä!

      Poista
  8. Onnea uuden asunnon johdosta! Tsemppiä muuttohommiin :)



    https://iinaemiliasd.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  9. Jäin heti seuraajaksi, aivan ihana blogi!

    https://emmannika.wordpress.com

    VastaaPoista
  10. aivan ihana blogi sinulla !

    http://terhiveera.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  11. Rakastan sun blogin ulkoasua! Kirjotat myös tosi kivasti ja kuvat myös kivoja :)
    Jään ehdotomasti lukemaan!

    http://felicitylives.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  12. Tosi kivi kuvii :)ja kiva asu!

    http://lifemusicstyledance.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  13. Tosi kiva ootd! :)

    https://sannivera.blogspot.fi/

    VastaaPoista