maanantai 6. kesäkuuta 2016

Netflix tips

Mua hävettää alkaa kirjoittamaan teille postausta. Ihan oikeasti, ei tässä näin pitänyt käydä. Mun piti postata aktiivisesti ja taukoja pitämättä. Toisin kävi, sillä muhun iski ihan ylitsepääsemätön laiskuus blogaamista koskien ja edes ajatus postaamisesta sai olon epämukavaksi. Silti päässä pyöri koko ajan blogaaminen ja miten ihana näin kesäloman alettua olisi taas ottaa itseään niskasta kiini ja palata normaaliin postaustahtiin blogin kanssa. Mulla on kyllä oikeasti ollut ihan hirveästi kiireitäkin, joten sekin on ollut osa syynä mun välinpitämättömyyteen blogia kohtaan.
Mutta hei, tän postauksen idea ei ollut nyt vain vatvoa tätä mun hiljaiseloa vaan, koska monella alkoi vihdoin ja viimein kauan odotettu kesäloma on monella myös päivisin paljon aikaa, jolloin ei yhtään keksisi tekemistä. Siksipä ajattelin tähän väliin tehdä postauksen, jossa suosittelen teille katsomiani sarjoja ja elokuvia Netflixistä, joita ehkä tekin innostuisitte katsomaan kesäloman kiireettöminä hetkinä.

Sarjat:

1. Prison Break

Prison Break tutummin Pako, on amerikkalainen tv-sarja joka keskittyy vankilan ja rikosten ympärille. Tarina alkaa, kun sarjan päänäyttelijä Michael Scofield (Wentworth Miller) lähtee pelastamaan vankilasta syyttömänä kuolemantuomioon tuomittua veljeään. Michaelin yksityiskohtaisen pakosuunnitelman avulla he yrittävät paeta Fox Riversin-vankilasta.
Sarjassa on oikeasti ihan hirveästi aika raakaakin väkivaltaa ja mun mielestä ei ihan herkimpien sarja. Mutta kuitenkin Voin sanoa, että minä en ole kovinkaan sellaisten sarjojen ja leffojen ystävä, joissa veri lentää ja ihmisiä tapetaan, mutta kaikki nämä kauheudet jäivät pieneksi tämän juoneen päästyä kiinni. Paon juoni on niin hyvä ja jännittävä, että koukutuin kyseiseen sarjaan jo ensimmäisen jakson jälkeen. Kaikki jotka pitävät jännityksestä ja toiminnasta, on tässä varmasti osuva sarja!

Prison-Break-Season-1
2. Pretty little liars

Pretty little liars tai Suomeksi sanottuna Valehtelevat viettelijät taikka sitten lyhemmin PLL, on yhdysvaltalainen tv-sarja joka keskittyy kuvitteelliseen Rosewoodin kaupunkiin, jossa neljä ystävystä Hanna, Emily, Aria ja Spencer ratkovat salaperäisen 'A':n lähettelemiä viestejä heidän ystävänsä Alisonin kadottua. 
PLL, on toinen sarja Paon lisäksi, johon koukutuin ihan alusta lähtien. Pll:n juoni on myös niin jännittävä, että yhden jakson loputtua ei malttaisi olla katsomatta toista. Sarjassa on paljon juonenkäänteitä ja ehkä vähän ärsyttäviäkin sellaisia kun katsoja luulee tyttöjen selvittäneen A:n henkilöllisyyden niin hetken päästä A onkin jälleen eri henkilö. Hieman ärsyttävää, mutta silti aina yhtä jännittävää. PLL:n hyvä puoli on se, että katsottavaa riittää, sillä kausia on kaikkiaan 7. 6 kautta on kylläkin tällä hetkellä vasta näkyvillä ja Netflixissä kausia on neljänteen kauteen saakka. Kaksi muuta kautta tulee sitten katsoa muualta netistä. Pitkä sarja, jonka aikana varmasti pääsee kokemaan tunteita laidasta laitaan.

pllpos

3. Shameless
Shameless tutummin hävyttömät on hillitön draamakomediasarja. Sarjassa seurataan Gallagherien-perheen arkea sekä millaista elämää on, kun perheen pää on alkoholisti ja vähät välittää lapsistaan. Perheen vanhin lapsi, Fiona joutuu huolehtimaan että arki rullaa edes jotenkuten, sillä perheen äitikin on kadonnut kuvioista jo kauan sitten.
Hävyttömiä aloin seuraamaan ensimmäisen kerran telkkarista ja sarjaan koukuttuessani tilasin sarjan kaudet netistä itselleni. Netflixistä tätä sarjaa siis en ole koskaan seurannut, mutta Netflixistä sarjan löytyessä oli postauksessa tilaa sillekkin. Hävyttömät ovat ihan oikeasti päätön sarja, jossa saa nauraa niin paljon. Ihan perheen nuorimpien sarja tämäkään ei ole, sillä sarjassa käsitellään peittelemättä niin seksiä, väkivaltaa, rikoksia kuin alkoholismiakin. Itse tykkään kyseisestä sarjasta todella paljon ja kaiken kruunaa sarjan näyttelijät, jotka eivät voisi paremmat olla.

Tumblr_md8ykrU1SQ1qf1affo1_1280


Elokuvat:

1. The Ouija Experiment

Jos olet kauhuelokuvien ja erityisesti paranormaalien elokuvien ystävä, on tämä selkäpiitä karmiva elokuva kuin sinulle tehty. Netflixissä on oikeasti niin huonoja kauhuelokuvia, että vielä tähänkään päivään mennessä ei olla Juuson kanssa pelottavaa kauhuelokuvaa sieltä löydetty. Tämä leffa oli yksi viikonloppu Netflixiin ilmestynyt ja minä tälläisenä paranormaalia rakastavana tietenkin tahdoin katsoa sen heti. 

Tämä leffa perustuu tositapahtumiin ja elokuvassa nuoret 'pelaavat ouija-laudalla spiritismiä'. Kuinka ollakkaan, nuoret tietämättään saavat yhteyden henkiin ja pian huoneissa alkaakin kuulumaan pienen tytön kikatus ja jalkojen tömistely. Nuoret tahtovat selvittää, mitä tuolle tytölle muinoin tapahtuikaan.

the-ouija-experiment.34359

2. Norbit
Haha, tämä romanttinen komediaelokuva on leffa, joka saa nauramaan joka kerta uudelleen keta toisensa jälkeen. Tämä elokuva kertoo lapsena orpokotiin hylätystä Norbitista, joka ystävystyy orpokodissa Kate-nimiseen tyttöön. Pian tutustumisen jälkeen Kate adoptoidaan ja ystävysten tiet eroavat. Norbitin kasvaessa hän huomaa olevansa yksinäinen kunnes kuvioihin astuu Rasputia, joka nimittää itsensä Norbitin tyttöystäväksi. Parivaljakon elämä etenee aina avioliittoon asti ja heidän elämäänsä kuvaa parhaiten yksi lause "Norbit Rice on kiltti ja pieni mies, jolla on iso ja ikävä vaimo." Katen palatessa takaisin kuvioihin on melkoisen kolmiodraaman ainekset kasassa.

1191704482_norbit1_large_5638

3. Tapahtui Vegasissa
Tapahtui Vegasissa on romanttinen komedia elokuva, jonka juoni menee tarkalleen Wikipediasta lainaten näin: " Elokuva kertoo Jackista ja Joysta, jotka menivät naimisiin Vegasissa hurjan biletysyön jälkeen tuntematta toisiaan. Jack voittaa kolme miljoonaa dollaria Joyn antamalla kolikolla, mutta pariskunta ei pysty jakamaan sitä. Jack yrittää saada Joyta hakemaan avioeroa, jotta pystyisi elämään rikkaana. Lopulta Jack ja Joy ovat oikeasti rakastuneita toisiinsa ja menevät uudestaan naimisiin." Katsottiin tämä leffa koulussa viimeisellä viikolla osittain ja ensin ajattelin, että eipäs ole kummoinen. Kuitenkin kun jaksoin seurata elokuvaa alkoi leffa vaikuttamaan enemmän ja enemmän kiintoisalta. Koulussa ei ehditty leffaa katsoa loppuun, joten pelkästä uteliaisuudesta katsoin elokuvan kotona uudelleen alusta loppuun ja olihan se oikeasti ihan hulvattoman hauska!

what-happens-in-vegas-51148cddc24f2

Siinäpä jokunen vinkki sille, joka sarjojen ja leffojen kanssa pähkäilee Netflixissä. Onhan se nyt lomalla ihanaa ottaa rennosti ja katsella Netflixistä mieluisia leffoja ja sarjoja ilman kiirettä. Mullekin saa ehotella uusia sarjoja ja leffoja, etenkin kauhuleffat on sydäntä lähellä! Oikein ihanaa viikkoa kaikille! <3

27 kommenttia:

  1. Voi vitsi kiva postaus! Netflix -suositukset on aina paikallaan haha t. Netflixin -suurkuluttaja :D Tosi kivoja, osan oonkin nähny mutta luulen että pari lähtee katseluun seuraavaks!

    https://m-stay-fresh.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä kans tykkään katsella muiden Netflix-postauksia, saa itsellekin uusia katseltavia! :)

      Poista
  2. Hyviä vinkkejä! Pako ja shameless ainakin tulee mun listalle. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, Pako ja Hävyttömät on ihan huippu hyviä sarjoja molemmat! :)

      Poista
  3. Mun on pitänyt pitkään alottaa PPL kattominen ja nyt voisin vihdoin tehdä sen :D! Toi Tapahtui Vegasissa leffa on muuten oikeesti yllättävän hyvä vaikka todella ennalta arvattava :)

    http://fasciner.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen ehdottomasti! Itse eilen sain Pll:n päätökseen ja heti oli ongelma, että mitä katson seuraavaksi... Touch:iin päädyin :-D Mä kans kyllä loppujen lopuksi tykästyin tohon Vegas leffaan!

      Poista
  4. Ainoa, mitä näistä oon nähnyt on tuo Norbit, mutta voisin näitä muitakin katsella sitten kun aikaa löytyy :). PLL:ää mun on pitänyt aloittaa jo monta kertaa, mutten ole saanut vielä aikaiseksi

    http://www.noraadler.com/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen katsomaan, todella katsomisen arvoisia kaikki! :)

      Poista
  5. Olin niin innoissani, kun näin, että NETFLIX-postaus! mutta oonkin kattonut nuo sarjat :( mutta hyvät oot valinnut, olin ihan koukussa nuihin!

    http://more-than-we.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmh no voi että! Mutta kieltämättä noi on kyllä huippu sarjoja ja leffoja! :)

      Poista
  6. Tosi hyvä postaus! Itselläni on juuri meneillään PLL ja se on kyllä mahtava sarja :-) Täytyy pistää muistiin ainaskin tuo What happened in vegas-leffa!

    http://j-doitforyourself.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  7. Heti, kun saadaan taas Netflix Pretty Little Liarsin katsominen alkaa. Olen katsonut niitä jo aikaisemminkin, mutta en muista mitään muuta, kun 1. kaudelta pari juttua. Ja tuo kauhuleffa, sen katson aivan varmasti. Rakastan kauhuleffoja! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei muutakuin Netflixiä latailemaan! Toi kauhuleffa oli kyllä paras pitkään aikaan! :)

      Poista
  8. Ensinnäkin, sulla on tosi ihana banneri. Sitten postuakseen liittyen; naureskelin, kuns uurin osa oli ihan samoja mitä on omalla katselulistalla, hahhah :D

    VastaaPoista
  9. Mua niin harmittaa, kun PLL:stä ei tosiaan ole niitä viimeisiä kausia Netflixissä. Oon mä sen kutosen nähnyt jo puoleen väliin, mutta loppu on jäännyt kokonaan nyt näkemättä, kun en jaksa alkaa etsimään muualta. Netflix on tainut tehdä musta laiskan. Heh! :Dd

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itselle Pll oli niin pakkomielle, että loput kaudet oli pakko löytää ja kovan etsimisen jälkeen 5 ja kutonen löytyikin ja nyt olen saanut koko sarjan katsottua :)

      Poista
  10. Pakko sanoa, et sulla on aivan ihana ulkoasu täällä! Simppeli ja toimiva, mutta silti kaunis ja persoonallinen :)

    http://fiiaelina.blogspot.lu/

    VastaaPoista
  11. Kiva postaus! Uusia sarjoja kun on aina vailla! :)
    http://loikkivat.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kiva jos tästä löysit jonkin mieleisen katsottavan :)

      Poista
  12. Tää postaus oli kyllä hyödyllinen, kun just tänään tuskailin, että mitäköhän alkaisin kattomaan seuraavaksi. Netflixissä on niin paljon tarjontaa, että sitä selatessa menee tovi jos toinenkin niin tämmösiä postauksia on oikein kiva lukee, kun kuulee vähän muidenkin mielipiteitä sarjasta niin ei tarvitse niiden Netflix-arviointien perusteella alkaa katsomaan.

    http://writtenbyneea.blogspot.fi

    VastaaPoista
  13. Shameless kyllä ihan oma lemppari! Myös New Girl on sellainen mikä on tullut ihan hyvin koluttua sekä muut vakkari komediat. Hauska ja hyödyllinen postaus (:

    http://pamikyltsi.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  14. Nää Netflix postaukset on aian niin mahtavia!! Tostahan löyty myös mun suosikkeja PLL ja Pako sarja, lisäksi toi Tapahtui Vegasissa on loistava leffa! :) Suosittelen kyllä vilkaisemaan jos tykkää komediasta niin sellanen sarja kuin Modern family. Se on ihan huippu ja oon ite siihen ihan koukussa!!

    http://petrajanica.blogspot.fi

    VastaaPoista
  15. Pitääpäs käydä katselemassa joitakin nuista ja muutaman olenkin katsonut jo. :) Hyvä tämmönen postaus kun saa uusia sarjoja seurattavaksi.

    VastaaPoista
  16. Kiva tää postaus! :) Suosittelen Netflixistä ehdottomasti Orange is the new blackia! :--)

    ♥:llä HENNA M.

    VastaaPoista